28.2.2014

Autio Seinäjoki osa 4


Autiotalokierros Seinäjoella jatkuu tällä kertaa vähän tuoreemman kuvamateriaalin kera. Nämä kaikki kolme kuvaa on viime vuodelta. Ylhäällä kuvassa näkyvä vanha kauppa- ja asuinrakennus on määrätty hajoitettavaksi. Sitä voi vain miettiä, miten talon kuisti on päätynyt tuon näköiseksi!


Tämän navetan pihalla olen valokuvannut useita ystäviäni. Sisälle päädyin ensimmäistä kertaa vasta viime syksynä, kun ovi oli kutsuvasti jätetty raolleen.


Viimeisenä vielä Seinäjoen keskustan puutalokomistus, joka tosin on tainnut jo nähdä parhaat päivänsä. Nuorempana haaveilin siitä, että ostan tämän talon ja peruskorjautan sen. Alakertaan perustaisin kahvilan leipomoineen. En siis ole mikään kokki, mutta kun nämä vanhat talot! Ylistarosta Seinäjoelle aikanaan siirretty talo ei ole autio, siinä on nimittäin ainakin hauska antiikkitavarakauppa.

12.2.2014

Voi veljet!

Patrick Sookhdeo

Henkilökuvia parilta viime vuodelta. Lähes kaikki tämän julkaisun kuvat olen ottanut jotain lehtijuttua varten.

Juhana Lehtiniemi








Giordanni de Carvalho













Markus Korri




A


Mikko Härkin






Matti Leisola




JP Niemelä


5.2.2014

Autio Seinäjoki Osa 3

Musiikki Järvenpään rauniot.

Tässä taas kuvia Seinäjoen autiotaloista. Otin kuvat vuonna 2012 ja ikävä kyllä kaikki kuvien talot on purettu. Näillä huudeilla on tullut seikkailtua kerran jos toisenkin!






















3.2.2014

Viikset ja metsä



Olimme syksyllä parikin kertaa kuvailemassa ystäväni JP:n kanssa. Reissuista jäi käteen liuta kuvituskuvia ja luontokuvia, joiden tulevaisuus on vielä avoin. Luultavasti joihinkin lehtiin niitä tarjoilen. Tässä kuitenkin pari kuvaa, joita yhden luontoretken ohessa JP:stä otin.


Ja väriloistosta harmaan ja vihreän sopuisaan sekamelskaan:


Pitihän sitä myös kokeilla jotain erilaista: