29.3.2013

NYC mielessä!

Otsikko sen jo kertookin, Nykin matka lähestyy hurjaa vauhtia ja se valtaa päivä päivältä enemmän ajatuksia. Kumpikaan meistä ei ole ikinä käynyt Nykissä, mutta varsinkin Krisse on jo pitkään haaveillut sinne pääsystä. Alkuperäinen suunnitelma ei ollut lähteä vielä tänä keväänä, vaan vasta "joskus myöhemmin", mutta kun meille tarjoutui yllättäen tilaisuus mennä eräälle pariskunnalle kissavahdiksi, oli kaikki vanhat päätökset nopeasti pyörretty. Asumme kyseisen pariskunnan asunnossa viikon ajan, ja lisäksi olemme hostellissa ensimmäiset kolme yötä. Edessä on siis ruhtinaalliset kymmenen päivää New Yorkin kuhinassa. ESTAtkin on jo hoidettu, nyt voimme vain keskittyä haalimaan menovinkkejä eri matkaoppaista, netistä ja tietenkin blogeista Tällä hetkellä on sellainen olo, että tullaan juoksemaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, kun olis niin paljon mielenkiintoisia paikkoja koluttavana! Pitää varmaan vähän yrittää karsia niitä "must see"-paikkoja..

Oioi, pari viikkoa enää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti