Aavikon parhaat muodot

Arizonassa sijaitseva Antelope Canyon tarjosi yhden roadtrippimme kiehtovimmista kokemuksista. Mikael oli joitain vuosia sitten bongannut kyseisen paikan erään cd:n kannesta ja selvittänyt, missä paikka sijaitsee, ja roadtripin reittiä suunnitellessamme tämä olikin yksi must see -kohteista. Antelope Canyoniin kuuluu itse asiassa kaksi erillistä kanjonia, Upper ja Lower Antelope Canyon. Tuon ensimmäinen on vähän suositumpi turistikohde mm. siitä syystä, että sinne pääsee helposti kävellen sisään, eikä tarvitse kiipeillä pienistä raoista, kuten jälkimmäisessä. Pienen pohdinnan jälkeen mekin valitsimme kohteeksemme Upper Antelope Canyonin.

Kanjoni sijaitsee navajo-intiaanien mailla ja niissä pääsee vierailemaan ainoastaan osallistumalla heidän järjestämälleen opastetulle kierrokselle. Tutkimme monia eri navajo-firmojen tarjouksia ja lopulta halvimmaksi osoittautui 25 dollaria/hlö maksava Antelope Canyon Navajo Tours (http://navajotours.com/), joka kuitenkin oli aivan samansisältöinen kuin kalliimmat peruskierrokset. Tarjolla oli myös kalliimpia  erikoiskierroksia, joilla valokuvaukselle jää enemmän aikaa. Kalliimpia oli myös keskipäivän kierrokset, jolloin valo on onkaloissa parhaimmillaan ja kallioiden upeat värit tulevat parhaiten esiin. Piheys vei meillä tällä kertaa kuitenkin voiton ja varasimme paikat halvalle aamukierrokselle. Eikä kyllä yhtään harmita, koska kanjoni oli todella upea aamuauringossakin ja valokuvauksellekin jäi ihan riittävästi aikaa.

Kuten niin monessa muussakin paikassa, turistien valtavat määrät ja tietynlainen turistifiilis vähän tuppaavat pilaamaan upeita luontokokemuksia. Meitä opastanut navajo-intiaani kertoi meille parhaat kohdat, mistä saa parhaan mahdollisen kuvan. Hän jopa asetteli joidenkin turistien kamerat juuri siten, että kuva tulisi juuri täydellisessä kulmasta. Toisaalta se oli kyllä ihan hauskaa, mutta toisaalta se antoi vähemmän mahdollisuuksia omalle havainnoinnille ja fiilistelylle. Tuntui, että opas jopa vähän loukkaantui, jos ei joka kerta halunnut antaa kameraansa hänen aseteltavakseen.. 

Omalla autolla pääsi ainoastaan kanjonin läheiselle kokoontumispaikalle, josta oli yhteiskuljetus itse kanjonille. Hiekka pöllysi siihen malliin, että kamerat, silmät ja korvat piti pitää visusti hiekalta suojassa.

P.s. Music tv:n pyöriessä taustalla tajusimme tuossa hiljattain, että kukapa muukaan kuin Britney Spears on heilunut noissa samaisissa kanjoneissa! Antelope Canyon fiilistelyä voi siis jatkaa katsomalla vanha kunnon Not a Girl, Not Yet a Womanin. ;D

Matkatunnelmointia

Krissen uudesta työstä ja toistaiseksi olemattomista lomista, sekä Mikaelin gradu- ym. koulukiireistä johtuen ei matkarintamalla näy juurikaan valoa lähitulevaisuudessa. Onneksi kuitenkin uusista matkoista voi aina haaveilla ja vanhoja voi fiilistellä ihan omalla kotosohvalla. Meillä on menneinä päivinä ollut parikin ihanaa nojatuolimatkaa Amerikkaan. Ensimmäinen oli, kun kutsuimme ystäviämme kotiimme ja näytimme vihdoin ja viimein oikein urakalla matkakuvia Vancouverista ja roadtripiltämme. Illan teemaan kuului tietysti Amerikkahenkiset tarjoilut ja kattaukset –voi että meillä oli hauskaa, kun kiersimme kauppoja ja etsimme iltaan sopivaa jenkkitilpehööriä!

Toinen nojatuolimatka tapahtuikin meille vähän jännemmissä merkeissä, kun osallistuimme ihka ensimmäistä kertaa Nuorten aikuisten Amerikka-verkosto Namen järjestämään matkailuiltaan! Oli mahtavaa nähdä muiden matkakuvia ympäri USA:ta, saada vinkkejä ja jakaa kokemuksia samanhenkisten kanssa. Saatiinpa myös näyttää muutama kuva meidän roadtripin highlight paikoista, yei! Ihanan virkistävää tällainen matkatunnelmointikin, vaikka kyllähän se kieltämättä kiertääkin vähän veistä haavassa :D

Aikavyöhykesekoilua Zionissa

Zion National Park

Ajopäivät 14 ja 15 

Vegasin ihmisvilinässä vaeltamisen jälkeen tuntui ihanalta luksukselta istahtaa tuttuun vuokra- Fordiimme ja vähän lepuuttaa rasittuneita jalanpohjia. Vegasin oli tarkoitus olla puolivälin levähdys automatkailusta, ja vaikka se oli sitäkin, niin kyllähän tuollainen kaupunkilomailu väsyttää myös ihan omalla tavallaan. Siksi oltiin kyllä ihan tyytyväisiä, kun matka jatkui autoillen ja mukavasti penkissä kököttäen. Suuntasimme nokan kohti Zion National Parkia ja suunnitelma oli ajaa puiston läpi ja edelleen kohti yöpaikkaamme Pagea. Meillä oli varattuna Pagesta, tai oikeastaan aika kaukaa kaupungin ulkopuolelta, yhteinen motellihuone meille neljälle ja meitä vähän jännitti, mitä tuleman piti.  Kuvat ja info motellista oli vähän epämääräisiä, eivätkä arvostelutkaan mitään hehkutusta olleet. Huone oli kuitenkin älyttömän halpa, niin heitettiin vähän seikkailuhenkeä kehiin ja otettiin riski. Motelli osoittautui ihan mukiinmeneväksi, ilmeisesti netissä olleiden arvioiden jälkeen omistaja oli vaihtunut ja alkanut hoitaa asioita vähän toisenlaisella otteella. Pihistelijän matkakukkaro siis kiitti, eikä hienohelman nenänkään tarvinnut paljon nyrpistellä ;)

Zionin kansallispuisto oli jotenkin jännä kokemus. Takana oli siinä vaiheessa jo paljon mielettömiä maisemia ja ajatukset oli aika vahvasti suunnattuna edessä odottaviin Grand Canyoniin ja Antelope Canyoniin. Näin ollen Zion meni ehkä jollain tapaa vähän ohi. Nyt kun jälkeenpäin katsoo kuvia sieltä, niin aivan hämmentyy että oltiinko me tollaisessakin upeassa paikassa?! Ajeltiin Zionin läpi kulkevaa ysitietä pitkin,  ja sen varrelle mahtui kyllä hienoja paikkoja. Tie mutkitteli ja nousi melko korkealle, ja sen varrelle oli tehty pysähdyspaikkoja maisemien ihailua varten. Amerikassa on ylipäätään kansallispuistojen kiertäminen autolla tehty mahdottoman helpoksi, ilman haikkailuakin voi nähdä ne parhaat palat.

Tehtiin vielä pieni koukkaus Pagea kohti ajaessa, kun oltiin bongattu etukäteen lähettyviltä luonnonpuisto nimeltä Coral Pink Sand Dunes. Tottahan korallinpunaiset hiekkadyynit piti nähdä, joten  ei muuta ku tiukka käännös aika pienehkölle ja syrjäiseltä tuntuvalle tielle. Meillä varmaan alkoi usko jossain vaiheessa vähän loppua, kun vastaan ei oikein tullut ketään, eikä maisema vihjaillut mitään pinkeistä dyyneistä. Ilo ja yllätys oli siis melkoinen, kun yhtäkkiä tien vieressä olikin pari ihanaa hienohiekkaista punertavaa dyyniä. Vietettiin mukava hyppypomppukuvaussessio, jonka jälkeen hiekka rouskui hampaissa ja korvissa ja joka paikassa, ja oltiin oikein tyytyväisiä pieneen koukkaukseen. Nyt sitten jälkeenpäin googlettelin kyseistä puistoa vähän tarkemmin ja tajusin, ettei me edes ajettu sinne pääalueelle ollenkaan, olis niitä dyynejä kai ollut vähän enemmänkin, jos oltaisiin maltettu jatkaa vielä vähän pidemmälle.. hups..

Coral Pink Sand Dunes, tai ainakin sen reuna-aluetta..

Oltiin koko matka tähän saakka saatu menny leppoisasti samalla aikavyöhykkeellä, mutta nyt Utahiin mennessä vyöhyke vaihtui ensimmäistä kertaa. Ei oltu muistettu ajatella koko asiaa, ja ihmeteltiin vain että mitä meidän navigaattori sekoilee, kun näyttää ihan hassuja aikoja. Jossain vaiheessa sitten tajuttiin, että niin joo, ne aikavyöhykkeet.. Hämmennystä lisäsi se, että motelli, jonka ajattelimme olevan Pagessa olikin sen verran kaupungin ulkopuolella, että sijaitsi eri osavaltion ja myös eri aikavyöhykkeen puolella. Siihen kun vielä lisäsi automaattisesti, mutta viivellä päivittyvät kännykän kellot, niin kaiken tuloksena herättiin seuraavana aamuna tuntia liian aikaisin ehtiäksemme aamun aikaiseen kohteeseemme Antelope Canyoniin. Jonkin verran ärsytti, kun kolisteltiin alueen portteja silmät sikkaralla ja tajuttiin, että sehän ei ole vielä edes auki. No eipä siinä mitään, käytettiin ylimääräinen aika hurauttamalla läheiselle Glen Canyon -padolle, joka olikin vaikuttava näky. Vähän me kyllä vieläkin ihmetellään, että miten vaikeaa yhden tunnin aikaeron laskeminen voi olla..

Viva Las Vegas!

Matkapäivät 11–13: Las Vegas

Hävettää melkein myöntää, mutta Las Vegas oli kyllä meidän yksi odotetuimmista kohteista roadtripin varrella. Odotettiin överiä ja hauskaa, mutta samalla vähän ahdistavaa ja epämiellyttävää kaupunkia. Ja nuo odotukset kyllä täyttyi ja ylittyi joka suuntaan.

Alunperin kun suunniteltiin matkaa, ajateltiin Las Vegasin olevan hyvä puolivälin levähdyspaikka pitkien ajopätkien jälkeen.Varattiinkin samantien kolmeksi yöksi huoneet Flamingosta ja haaveiltiin laiskoista päivistä altaalla ja viihdyttävistä iltastrollauksista neonvalojen välkkeessä. Hotellia valittaessa yritettiinkin nimenomaan katsoa, missä hotellissa olisi hauskimman oloiset altaat ja osittain siksi päädyttiin juuri Flamingoon. Toki huoneiden hinnat ja sijaintikin vaikutti. No, yritys hyvä kymmenen. Flamingon allasalue olikin sellainen lihatiski, että uintikokemus jäi yhteen lyheen kertaan. Todettiin vain, että kyllä ne tienvarsimotellien tyhjät pikkualtaat sopii paremmin meidän makuun. Ja sitä paitsi Vegasissa oli niin paljon nähtävää ja tehtävää, ettei me oltaisi edes maltettu lojua altailla puolta päivää. Pelkän pääkadun, Stripin, varrella kävelyyn upposi helposti kaikki kolme päivää. Ostareita, huikeita hotelleja ja erilaisia show-esityksiä riitti ja riitti. Annettiin auton olla rauhassa parkkihallissa ja ravattiin jalkaisin edestakaisin. Caesars Palace, Bellagio, Venice, MGM Grand.. kaikki toinen toistaan hämmentävämpiä ja hämmästyttävämpiä hotelli/ostoskeskuskomplekseja. Lopulta emme edes ehtineet tehdä kaikkea, mistä haaveilimme. Esimerkiksi Mikaelin suunnittelema vierailu valokylttimuseossa jäi seuraavaan kertaan. Mutta on ainakin mitä odottaa ;)

Täällä avioliiton onnelliseen satamaan on astellut muun muassa eräs Britney Spears. Suhdettahan kesti mitä pari vuorokautta?

Ihanat flamingot Flamingon sisäpihalla. Onneksi haju ei tunnu kuvissa!

Toisena Vegas-päivänämme otimme 24h buffet-passin, jolla sai käydä kuuden eri hotellin buffetissa niin monta kertaa kun halusi 24 tunnin aikana. Ensimmäisenä testasimme oman hotellimme illallisbuffetin. Meillä oli odotukset aika korkealla ja Flamingon buffet tuotti ehkä pienen pettymyksen, mutta seuraavan aamun buffet Harrah'sissa oli balsamia pettymyksen haavoille. Mentiin sinne sopivasti juuri aamubuffetin loppuvaiheessa, eli ehdimme maistella sen antimien lisäksi lounasbuffetin tarjoiluja. Tsekattiin päivän aikana myös Pariisin ja Planet Hollywoodin buffetit ja kaikki oli aivan mielettömiä. Kullakin buffetilla oli omat spesiaalijuttunsa, ja näin jälkikäteen kuola vain alkaa valua, kun miettii niitä herkkupöytiä. Huhhuh! Suosittelemme kyllä tätä, erityisesti jos laivan buffetit herkistävät sydämesi. Silloin tämä on sinun juttusi!

Paris-buffetin teemana olivat Ranskan eri provinssit...

...ja spesialiteettina made-to-order crêpet. N.A.M.

Bellagion suihkulähteet tanssivat, minkäs muuunkaan, kuin Elviksen Viva Las Vegasin tahtiin

Maailman suurimman Cokis-pullon sisällä oli aika huikee saman brändin putiikki.

Hotti hotimpi hottis

Tie Kuolemanlaaksoon

Ajopäivä 10: Bakersfield–Death Valley–Las Vegas

Suurinpiirtein kuukauden päivät ollaan oltu Suomessa ja tuntuu että matkasta olisi ikuisuus. Aloimme mennä ensimmäistä kertaa kuvia läpi hetki sitten ja voi kamala mikä kaipaus ja haikeus iskikään! Reissu oli vaan niin kertakaikkisen hieno kokemus ja ollaan tosi kiitollisia ja iloisia, että meillä oli mahdollisuus toteuttaa se. Taidettiin edellisessä matkapostauksessa jäädä Bakersfieldiin, jossa yövyttiin Yosemitessa, Kings Canyonissa ja Sequoia NP:ssä kiertelyn jälkeen. Bakerdfieldistä matka jatkui Death Valleyyn, Kuolemanlaaksoon. Jotenkin kaikki kauhukuvat, mitä meillä matkasta etukäteen oli, liittyi nimenomaan Death Valleyyn. Kauhukuvissa joko auton rengas puhkesi, tai auto rikkoontui mystisesti juuri keskellä autiota ja paahtavan kuumaa erämaata, jossa apua ei ollut lähimainkaan.

Selvittiin kuitenkin laakson läpi Las Vegasiin ilman mitään ongelmia tai hätätilanteita, vaikka lämpömittari kipusikin parhaimmillaan VIITEENKYMMENEEN celsiusasteeseen! Kuumuus oli jotain niin järkyttävää, ettei sitä oikein edes tajunnut. Mutta oltiin innoissamme kuin pikkulapset kun seurattiin miten auton lämpömittari kipusi pikkuhiljaa neljästäkymmenestä ylöspäin ja lopulta kilahti siihen maagiseen viiteenkymmeneen! Siinä vaiheessa oli tietenkin pakko kaartaa auto tien viereen ja käydä vähän ulkona hyppelemässä. Hiki alkoi virrata samantien kun päästiin autosta ulos ja vettä kului litratolkulla.

Siinä se 50 nyt sitten on!

 

USA:n matalin paikka, Badwater Basin, 86 m merenpinnan alapuolella 

Kuumuudesta huolimatta Death Valley oli karulla tavalla todella upea paikka, eikä onneksi ihan niin autio, mitä etukäteen pelättiin. Laakso on valtavan suuri ja meillä menikin melkein koko päivä kun ajettiin sen läpi. Tehtiin välillä aina pieniä pysähdyksiä, mutta eipä kovin kauaa pystytty kerrallaan olemaan ulkona ja auton ilmaistointi houkutteli nopeasti takaisin tien päälle. Ruokapaikoista ja bensa-asemista on turha haaveilla, eli ennen laaksoon menemistä kannattaa tankata niin auto kuin ihmisetkin kunnolla ;)

Projektina kananmunan paisto kuumalla asfaltilla, siinä 50 asteen paahteessa.
Kokkelia ei tullut, mutta tulipa kokeiltua! 

Saavuttiin iltasella perille Las Vegasiin ja kun oltiin koko päivä kierrelty autiomaassa, iski ihmisten, värien ja äänien paljous aika räjähdysmäisesti tajuntaan. Oltiin varattu etukäteen huoneet Flamingosta, joka on loistavalla paikalla aivan Vegasin pääkadun, Stripin varrella. Ujoina (ja piheinä) suomalaisina päätettiin tietenkin, että parkkeerataan hotellin parkkihalliin auto ihan ite, koska "mehän ei kellekkää makseta mistään valet-parkkeeraamisesta"... kun oltiin reilu puoli tuntia kierrelty täpötäydessä parkkihallissa tuloksetta, ajeltiin nöyrtyneinä takaisin hotellin ovien eteen ja luovutettiin avaimet valet-parkkiin. Asiat voi tehdä helpoksi tai vaikeaksi..

Kesätunnelmissa

Tätä mm. tulossa: Horseshoe Bend, Arizona

Hengissä ja elävien kirjoissa ollaan, vaikka mitään ei ole hetkeen kuulunutkaan! Palattiin Suomeen väsyneinä, mutta onnellisina onnistuneesta reissusta heinäkuun alussa. Mikael lähti samantien töihin riparille ja Krisse on viilettänyt siellä sun täällä ja siksi blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Mutta kunhan päästään taas Mikaelin kanssa samaan paikkaan ja saadaan kuvat koneelle niin tarina kyllä jatkuu bloginkin puolella :) Siihen asti: ihania, aurinkoisia ja kuumia kesäpäiviä kaikille!

Kalifornian parhaat kukkulat

Ajopäivät 7–9: Mono Lake–Mariposa–Bakersfield

Yosemiten kansallispuisto oli meille ehkä reisun yksi odotetuimmista paikoista ja oltiin varattu sille pari päivää aikaa. Koska satuttiin sinne juuri viikonlopuksi, varattiin myös majoitus lähistöltä etukäteen. Osattiin odottaa kovaa turistirysää, mutta silti se valtava ihmispaljous yllätti. Ja ehkä myös vähän latisti fiilistä. Seuraavalla kerralla menisimme sinne arkena ja mieluiten vähän aikaisemmin keväällä, jos ihmisiä olisi silloin vähän vähemmän. Jokatapauksessa Yosemite oli aivan upea paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Puistossa on paljon vaellusreittejä, joista osa on helppoja ja lyhyitä ja osa taas haastavia monta tuntia kestäviä reittejä. Autollakin pääsee kuitenkin suoraan ajelemaan upeille paikoille ja ympäri puiston ja mehän teimme tietenkin juuri niin. Varmaan noilla vaellusreiteillä olisi ollut vähän vähemmän tungosta.. 

Tunnel View, Yosemite NP

Glacier Point, Yosemite NP

Ihan Yosemiten vieressä on myös Kings Canyon ja Sequoia National Park ja käytettiin kolmas päivä niissä. Ei otettu Punapuumetsää mukaan tähän reissuun kun ajateltiin, että Sequoian valtavissa puissa on tarpeeksi yhdelle reissulle. Ja massiivisiahan ne olivat! Sequoiat on tilavuudeltaan maailman suurimpia puita ja Punapuut taas pisimpiä. Yleensä Suomessa puhutaan vaan Punapuista, mutta kyllä Sequoitkin ovat näkemisen arvoisia :) Puiden lisäksi Sequoiassa oli myös upeita maisemia. Ajettiin kohti Bakersfeldia puiston eteläpäädystä ja tie oli mukavaa kiemuraista serpentiinitietä, jolta avautui aina toinen toistaan upeampia näkymiä. Ehdottomasti yksi matkan hienoimmista teistä! Kirjoittajan tosin täytyi aina tiukoissa mutkissa pitää silmiä kiinni, kun meinasi vähän kauhistuttaa tien vierestä alkava pudotus.