26.3.2014

Kirkkojen monet kasvot





Tykätään kumpikin aina ulkomailla käydä pällistelemässä erilaisia kirkkoja, ja Nykissähän niitä riitti! Alkuperäinen tarkoitus oli myös osallistua joidenkin seurakuntien tilaisuuksiin, mutta tällä kertaa kävimme kuitenkin vain Harlemissa baptisti-seurakunnan tilaisuudessa. Muutama muukin turisti oli eksynyt sinne aidon afroamerikkalaisen gospelin perässä ja turistimassa ohjattiinkin heti ovella kirkkosalin parvelle istumaan, jotta seurakuntalaiset pääsivät salin etuosaan. Ihan fiksu systeemi sinänsä, mutta mielummin olisimme istuneet seurakuntalaisten joukossa ja näin päässeet paremmin osaksi tilaisuutta. Parven tunnelma kun oli lähempänä teatteriesitystä kuin jumalanpalvelusta. Seurakunnassa kiellettiin myös kuvien ottaminen, joten sieltä ei ikävä kyllä ole näyttää yhtään kuvaa. Seurakunta kokoontui vanhassa teatterissa ja siellä oli oma hauska tunnelmansa perinteisiin kirkkoihin verrattuna. 

Kaikista näkemistämme kirkoista ehkä suurimman vaikutuksen meihin teki alapuolella olevissa kuvissa näkyvä Cathedral of St. John the Divine. Hostellimme sijaitsi Pohjois-Manhattanilla ja löysimme kirkon kauniin sisäpihan jo ensimmäisenä iltana New Yorkiin saavuttuamme. Vastapainona kaupungin hälylle olikin mukavaa istahtaa kirkon penkkiin hetkeksi ja vähän hengähtää.

Tälle upealle sisäpihalle meidän oli palattava vielä uudelleen


Saataisko mekin tuollainen lemmikiksi?

Cathedral of St John the Divine. Tämä oli yksi matkan upeimmista kirkoista, jonka valtavat, massiiviset holvit toivat mieleen erään tietyn kohtauksen eräässä tietyssä leffassa..

Saimme nauttia hetken nuorisokuoron harjoituksista. Musiikki oli aivan uskomattoman kaunista, valitettavasti meille ei selvinnyt mikä kuoro oli kyseessä.


Trinity Church

Tämä kirkko oli muuttanut muotoaan vaatekaupaksi


The Riverside Church

23.3.2014

Kohti unelmia ja niiden yli

Vancouver. Kuva: Hellobc.com









Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että meidän seuraava reissumme kolkuttelee jo ovella. Se kolkutteleekin aika kovaa, lähdemme nimittäin viikon ja kahden päivän päästä kolmeksi kuukaudeksi Pohjois-Amerikkaan! Tuon kolmen kuukauden aikana tulemme näkemään vuoria, aavikkoja, miljoonakaupunkeja, syrjäisiä kyliä, hylättyjä rakennuksia. Rikkautta, köyhyyttä. Ensimmäinen kohteemme tulee olemaan aivan läntisessä Kanadassa sijaitseva Vancouver. Vietämme siellä pari kuukautta, kun Mikael suorittaa siellä harjoittelunsa ja Krisse hengailee oloneuvoksena. Tylsäksi ei aika silti varmasti käy, koska tarkoituksena on koluta kaupunkia ja lähiseutuja mahdollisimman tarkkaan. Aikaa tulee varmasti myös kulumaan Vancouverin jälkeisen ROAD TRIPIN suunnitteluun.




AH, ROAD TRIP.. Tuntuu että se pitäisi kirjoittaa joka kerta isoilla kirjaimilla miljoonien huutomerkkien ympäröimänä, jotta se saisi ansaitsemansa merkityksen tekstissä. Taisimme Mikaelin kanssa jo ensimmäisillä treffeillämme vuonna 2007 löytää tämän yhteisen unelman ja haaven, road tripin USA:ssa. Kumpikin oli siitä jo pitkään itsekseen haaveillut ja tokkopa kumpikaan meistä osasi tuolloin aavistaa, että seitsemän vuotta myöhemmin tulisimme toteuttamaan tuon yhteisen haaveemme. Ja vielä paremman tuosta unelmasta tekee se, että saamme jakaa sen yhdessä kahden rakkaan ystävämme kanssa. 

Matkamme alkaa Seattlesta ja siitä laskettelemme Olympic National Parkin kautta alas kohti Yosemitea, Las Vegasia Nevadan upeita erilaisia kanjoneita ja sieltä taas LA:n kautta Highway Onea pitkin San Fransiscoon, josta lennämme takaisin Suomeen. Tarkkoja suunnitelmia on tehty jo pitkään, majapaikkoja varattu ja auto vuokrattu. Päädyimme varaamaan etukäteen majoitukset sellaisiin kohteisiin, joissa oletamme olevan tunkua kesällä ja varsinkin kesäviikonloppuisin. Näitä ovat esim. kansallispuisto Yosemite ja Grand Canyonin lähikaupunki Flagstaff. Lisäksi varasimme majoitukset reissureitillämme oleviin Big Cityihin. Oioi, tästä tulee JÄNNÄÄ!!

22.3.2014

Pieni kylä isossa kaupungissa










Pitkästä aikaa taas vähän matkajuttuja, ettei alunperin matkablogiksi tarkoitettu blogi täyty vallan kokonaan Mikaelin autiotalohaaveista. Tajuttiin myös, että meillä olisi vielä vaikka kuinka paljon kerrottavaa Nykistä (kyllä, matkasta on melkein vuosi..) ja seuraava, melkolailla pidempi reissu kolkuttelee jo ovella. Tuosta tulevasta reissusta ihan pian lisää, ensin vähän siitä Nykin reissusta.

Ollessamme viime keväänä New Yorkissa, asuimme osan ajasta Jersey Cityssä. Oli jotenkin kyllä villiä, että vaikka kaupunki on aivan Manhattanin vieressä, se kuuluukin New Jerseyn osavaltioon. Eli käytännössä ramppasimme kahden osavaltion väliä New Yorkissa ollessamme. Hassua!

Jersey City oli aivan järjettömän suloinen, kuin pieni kylä, mutta joka jatkui ja jatkui vaan. Majoituspaikkamme lähellä oli joitain hauskoja pieniä putiikkeja, kivoja kahviloita ja tietenkin liuta ketjuravintoloita. Ja itse asiassa Krisse teki parhaat edulliset shoppailulöytönsä nimenomaan Jersey Cityn pikkuputiikeista.

Tunnelmallisuuden ja kauniiden talojen lisäksi alue tuntui hyvin turvalliselta ja sinne oli aina kiva palata iltaisin Manhattanilla haahuilun jälkeen. Tämä oli meille kummallekin ensimmäinen kerta Nykissä ja siksi emme malttaneet käyttää niin paljon aikaa Jersey Cityssä. Mutta sielläkin olisi varmasti paljon jänniä paikkoja koluttavaksi, ehkä seuraavalla kerralla maltamme paremmin antaa niille mahdollisuuden.