26.3.2014

Kirkkojen monet kasvot





Tykätään kumpikin aina ulkomailla käydä pällistelemässä erilaisia kirkkoja, ja Nykissähän niitä riitti! Alkuperäinen tarkoitus oli myös osallistua joidenkin seurakuntien tilaisuuksiin, mutta tällä kertaa kävimme kuitenkin vain Harlemissa baptisti-seurakunnan tilaisuudessa. Muutama muukin turisti oli eksynyt sinne aidon afroamerikkalaisen gospelin perässä ja turistimassa ohjattiinkin heti ovella kirkkosalin parvelle istumaan, jotta seurakuntalaiset pääsivät salin etuosaan. Ihan fiksu systeemi sinänsä, mutta mielummin olisimme istuneet seurakuntalaisten joukossa ja näin päässeet paremmin osaksi tilaisuutta. Parven tunnelma kun oli lähempänä teatteriesitystä kuin jumalanpalvelusta. Seurakunnassa kiellettiin myös kuvien ottaminen, joten sieltä ei ikävä kyllä ole näyttää yhtään kuvaa. Seurakunta kokoontui vanhassa teatterissa ja siellä oli oma hauska tunnelmansa perinteisiin kirkkoihin verrattuna. 

Kaikista näkemistämme kirkoista ehkä suurimman vaikutuksen meihin teki alapuolella olevissa kuvissa näkyvä Cathedral of St. John the Divine. Hostellimme sijaitsi Pohjois-Manhattanilla ja löysimme kirkon kauniin sisäpihan jo ensimmäisenä iltana New Yorkiin saavuttuamme. Vastapainona kaupungin hälylle olikin mukavaa istahtaa kirkon penkkiin hetkeksi ja vähän hengähtää.

Tälle upealle sisäpihalle meidän oli palattava vielä uudelleen


Saataisko mekin tuollainen lemmikiksi?

Cathedral of St John the Divine. Tämä oli yksi matkan upeimmista kirkoista, jonka valtavat, massiiviset holvit toivat mieleen erään tietyn kohtauksen eräässä tietyssä leffassa..

Saimme nauttia hetken nuorisokuoron harjoituksista. Musiikki oli aivan uskomattoman kaunista, valitettavasti meille ei selvinnyt mikä kuoro oli kyseessä.


Trinity Church

Tämä kirkko oli muuttanut muotoaan vaatekaupaksi


The Riverside Church

4 kommenttia:

  1. Kiinnostava postaus! Tuonne Cathedral of St. John the Divinen puutarhaan pitää ens kerralla poiketa :) Mun lempikirkko Nycissä on Times Square Church, jossa kävin joka viikko keväällä 2011. Jos tykkää mahtipontisesta gospelista niin siellä kannattaa ehdottomasti käydä joskus. http://www.tscnyc.org/

    VastaaPoista
  2. Voi vitsit, me luettiin tuosta etukäteen ja meillä oli vakaa tarkoitus vierailla siellä, mutta se yksinkertaisesti sitten unohtui kaiken touhotuksen keskellä :/ Mutta nyt vielä vakaammin päätetään seuraavalla kerralla mennä sinne, kun saatiin sulta suositus! ;) Käytkö täällä Helsingissä aktiivisesti jossain srk:ssa? -Krisse

    VastaaPoista
  3. Uuuu! Vanha teatteri kuulostaa hyvältä! :P

    VastaaPoista
  4. No todellakin! New Yorkissa tosin tollanen ei vissiin oo ees mitenkään harvinaislaatuista, että seurakunta kokoontuu ei-kirkkotilassa. :)

    VastaaPoista